Ratsasta luillasi
Kirjoittajana Peggy Brown
Ratsastusasumme sisältä löytyy luuranko, jonka päälle koko muu keho rakentuu. Luurakennelman lisäksi meillä on nivelet ja nivelsiteet, jotka mahdollistavat luurangon liikkumisen. Lihakset ja jänteet tuottavat liikkeen. Kaikilla meillä on samanlainen luuranko, ainoastaan luiden koko ja pituus vaihtelee. Ratsastajia ohjatessamme voimme auttaa ratsastajiamme löytämään heidän kehonsa rakenteesta tai koosta riippumatta oikean asennon ja tasapainon sekä tehokkaan tavan liikuttaa itseään.
Kaikkien urheilulajien ohjaajien on tunnettava anatomian perusteet, jotta on mahdollista ymmärtää liikkeen tuottamisen mekanismit. Lisäksi on tiedettävä, miten liike tuotetaan turvallisesti aiheuttamatta liikaa painetta nivelille ja lihaksille. Erityisen tärkeää tämä on työskenneltäessä lasten kanssa, koska aiheutetut vauriot voivat olla pysyviä. Usein ratsastusta opettavat tietävät paljon hevosista ja niiden rakenteesta mutta tuntevat hyvin vähän ihmisen kehon toimintaa.
Kaikki tiedämme, että oikeassa ratsastusasennossa etsitään suoraa linjaa korva-olkapää-lantio-kantapää. Jalustinpituus tai ratsastuslaji aiheuttaa tähän vain vähäistä muutosta. On muistettava, että ratsastaessamme keho on jatkuvassa liikkeessä, koska se tasapainottaa itseään ja seuraa hevosen liikkeitä – ratsastus on dynaamista. Hyvän ratsastajan on opeteltava liikkumaan hevosen mukana joustavin nivelin, jotka pehmentävät hevosen liikkeen. Luurangon on sallittava tämä liikkeen vapaus.
Jalkaterän on oltava jalustimella siten, että sen päällä voi levätä tarvittaessa (kevyessä istunnassa) koko kehon paino. Koska varpaat eivät jaksa kannatella koko kehon painoa, on oikea paikka jalustimelle päkiän alla tai vähän sen takana. Varpaiden on päästävä liikkumaan vapaasti, jotta jalkaterään ei synny jännitystä.
Jalassa olevat kolme isoa niveltä – nilkka, polvi ja lonkka – toimivat kehon iskunvaimentimina. Kaikkien näiden nivelten on voitava liikkua vapaasti, jotta vaimennus toimii. Ratsastajan ja hevosen koko ja rakenne on otettava huomioon ohjattaessa ratsukkoa. Lyhytjalkainen ratsastaja ison leveän hevosen selässä joutuu kiertämään jalkojaan lonkista auki päästäkseen hevosen ympärille. Pitkäjalkainen ratsastaja saa hoikan hevosen selässä jalkansa helpommin alas hevosen kylkiä pitkin. Polven ja jalkaterän on aina oltava samassa suunnassa, muuten polveen ja/tai nilkkaan aiheutuu kiertoa, mikä voi johtaa vammoihin. Nämä ovat valitettavan yleisiä ratsastajilla. Kaikki ovat kuulleet opettajan kehotuksen ”käännä varpaat eteenpäin”. Tällainen asento näyttää hyvältä, mutta mikäli asento ei ole ratsastajalle luonteva polven ja nilkan toiminta häiriintyy. Hyvä opettaa huomioi ratsastajan rakenteen ja kyvyt sekä pyrkii välttämään vammojen syntymistä. Se mikä näyttää hyvälle, ei aina ole hyvää ratsastusta.
Lonkkanivel on monen ratsastajan ongelma-alue. Lihasjännitykset estävät lonkkaniveltä aukeamasta ja liikkumasta vapaasti. Ratsastajat pitää opettaa löytämään lonkkanivelensä ja auttaa heitä ymmärtämään miten lonkan vapauttaminen on edellytyksenä hyvälle ratsastukselle.
Polvinivel ojentuu ja koukistuu ratsastettaessa. Siihen voi kohdistua vääntöä hevosen äkillisesti liikahtaessa mikäli ratsastajan polvet ja jalkaterät eivät ole samansuuntaiset esimerkiksi ratsastajan puristaessa polvellaan satulaa.
Nilkan rakenne on monimutkainen. Ratsastajat usein jännittävät nilkkansa yrittäessään pitää jalkaa paikallaan tai painaessaan kantapäätä alas. Tällöin jalan tärkein iskunvaimennin lukittuu. Kantapään tulee olla hieman varpaita alempana, mutta sitä ei saa pakottaa alas. Ainoastaan kevyessä istunnassa kiitolaukatessa tai hypätessä on kantapää korostetusti alhaalla. Tällöinkään nilkka ei saa olla lukossa!
Jalan nivelten täytyy toimia yhdessä, jotta iskunvaimennus on tehokasta. Hevosen liikkeet rasittavat selkää merkittävästi vähemmän kuin jalkojen nivelten ollessa toimimattomia. Nikamista koostuva selkäranka on ihmisen luurangon keskeinen osa. Selkäranka suojaa selkäydintä ja yhdistää kehon osat toisiinsa. Selkää ei ole suunniteltu kestämään toistuvia iskuja – jalat ovat sitä varten. Oikea jalkojen käyttö oikeassa asennossa ehkäisee ratsastajille niin yleisiä selkävaivoja.
Lantio on keskikehon tärkein osa ja tuki. Ratsastaessamme istumme istuinluiden varassa. Istuinluut ovat todellisuudessa paljon suuremmat kuin ne pienet pisteet, miksi ihmiset ne yleensä mieltävät. Ratsastajan tasapainon löytymisen tärkein kohta on tasapainoinen lantion asento. Lantiota voi ajatella maljana, joka on pidettävä sellaisessa asennossa, ettei sieltä läiky mitään ulos. Notkoselkäisellä ratsastajalla malja vuotaa etureunastaan ja köyryselkäisellä takaa. Kumpikin virheasento aiheuttaa tarpeetonta painetta selän nikamille ja altistaa vammoille. Meidän onkin autettava oppilaitamme löytämään neutraali lantion asento, jossa lantio asettuu istuinluiden päälle ja auttaa jalkoja ja jalkateriä kannattelemaan ylemmän vartalon painoa.
Kylkiluut kaartuvat takaa eteen ja suojaavat sisäelimiä. Tehokkaasti hengittäessämme kylkiluut liikkuvat jokaisella hengityksellä. Ratsastajat harvoin ajattelevat kylkiluitaan, mutta niihin olisi kiinnitettävä huomiota ja annettava niiden liikkua pehmeästi, jolloin syvä palleahengitys mahdollistuu. Lisäksi on hyvä muistaa, että kylkiluiden päällä lepää hartiat ja olkapäät.
Hartia-alueeseen kuuluvat käsivarret, kädet, olkanivelet, lapaluut ja solisluut. Yllättävää on, että kaikki tämä kiinnittyy luurankoon vain yhdestä kohdasta – solisluiden kautta rintalastaan. Tämä vuoksi hartia-alue on erittäin liikkuva kehon osa ja antaa käsivarsillemme lähes rajattomasti liikkumisvapautta.
Kaikki ratsastajat haluavat ”hyvät kädet”. Hyvät kädet eivät liity varsinaisesti käsiin vaan ne alkavat hyvistä käsivarsista ja olkapäistä. Muun kehon liikkuessa hevosen tahdissa on käsien ja käsivarsien kyettävä toimimaan riippumattomasti ja pystyttävä kommunikoimaan hevosen kanssa. Ohjat on pidettävä kunnolla kämmenen sisällä eikä vain kevyesti sormenpäissä, mitä monet ratsastajat luulevat kevyeksi kädeksi. Se on kuitenkin epätasainen ja stressaava useimmille hevosille. Hyvissä käsissä ranteiden tulee olla pehmeästi linjassa käsivarren kanssa ja niiden tulee liikkua mahdollisimman vähän. Löysät tai nykivät ranteet voivat ärsyttää hevosta ja ainakin ne rasittavat rannetta.
Kyynärpäiden on avauduttava ja sulkeuduttava hevosen pään ja niskan liikkeen mukana. Ravissa on tärkeää huomata, että vaikka hevosen pää on melko paikallaan, on kyynärpään liike kevennyksessä tärkeä tasaisen kuolaintuntuman vuoksi. Jos ratsastaja lukitsee kyynärpäät, siirtyy liike olkapäihin ja selkään aiheuttaen usein jännitystä ja kipua.
Olkanivelet mukautuvat myös hevosen liikkeeseen lapaluiden liikkuessa kevyesti rintarangan takana. Nämä pehmeät käsivarret menetetään opettajan käskiessä ”vedä olkapäät taakse” tai ”vedä lapaluut yhteen”. Jos ratsastajan asento on olkapäistä eteen romahtanut, on syynä useimmiten rintakehän heikkous tai virheasento. On tavallista, että olkapäitä kannatellaan jännittämällä lihaksia sen sijaan, että annettaisiin hartioiden vain levätä ja tukeutua rintakehään. Tästä jännittämisestä ovat seurauksena niin yleiset niska- ja hartiavaivat. Olisikin tärkeää opetella niskan ja hartialinjan vapauttaminen, oikea hengitystekniikka ja sitä kautta koko yläselän nivelten toimiminen yhdessä. Näin saadaan sekä hyvä ryhti että hyvät kädet.
Ihmisen pää painaa keskimäärin viidestä kuuteen kiloon eli tavanomaisen keilapallon verran. Kuvittele kantavasi tällaista palloa niskasi varassa joka päivä. Pallon ollessa epätasapainossa aiheuttaa se ongelmia sitä tukeville lihaksille ja muille rakenteille. Tästä seuraa kipua niskassa ja lapaluiden välissä. Pään paikan löytäminen pitkän ja vapaan niskan jatkeeksi auttaa vähentämään jännitystä ja näyttää myös tasapainoiselta satulassa. Usein eteen romahtaneen olkalinjan syynä onkin pään ja niskan epätasapaino.
Tässä artikkelissa on hyvin lyhyesti kerrottu siitä, miten luurangon oikea asento vaikuttaa ratsastajan asentoon ja mukautumiskykyyn. Kaikki parhaat opettajat opiskelevat ihmisen anatomiaa ja kehon liikemekaniikkaa. Tehtävänämme on opettaa ratsastamaan pehmeästi ja hyvässä tasapainossa ilman kipua ja vaurioita. Olemme sen myös velkaa hevosille, jotta ne voivat työskennellä rauhassa ja tyytyväisinä. Kun saamme ratsastajamme ratsastamaan luittensa päälle, saamme heidät ratsastamaan hyvin ja opetuksemme on samalla tehokasta.
Kirjoittanut Peggy Brown 2010
Kääntänyt Minnamari Majaniemi 2015
Toimittanut Eerika Häkkinen 17.9.2015
Teksti on käännetty ja julkaistu Peggy Brownin (Centered Riding IV -tason ohjaaja) luvalla. Lisää Peggy Brownista voit lukea sivulta www.anatomyinmotion.com